En ole kirjoittanut vuosiin. Jos nyt ei lasketa kauppakuittien taakse baaritiskillä raapustettuja tunnustuksia, luentomonisteiden reunojen ornamentteja ja päiväkirjoja, jotka unohtuvat ja vaihtuvat taas kauppakuittien takamuksiksi. Kielen ja kirjallisuuden opiskelu on tehnyt minusta liian itsetietoisen, liian urautuneen kirjoittajan, joka lukee kaikki omat tuotoksensa kirkkaan otsalampun valossa. 

Tämän blogin tehtävä on saada dada esiin, vapauttaa tuntojeni syövereistä jokin liikkeeleepaneva voima, jonka olen antanut itsesensuurini kahlita. Kirjoittaa. Aivan sama lukeeko kukaan. Tai ei kai sittenkään.

Kaivos-nimi kuvastaa mukavan fyysisesti matalateknologista minääni. Raaka voima, pimeys, kolkkous, kaiku, yksinäisyys, tipoiksi tiivistyvä kosteus mustissa käytävissä. Aivan täydellisen hedelmättömät lähtökohdat panna alulle jotain uutta, katsoa kasvaako mikään. Pelkkä kivinen maaperä. Ja Janalou, nimeni jossain karunromanttisessa kaivoskaupungissa, mainarin tyttö, josta tuli mainari. Miten kaihoisaa.

Sana blogi on minulle peikko. Tai, kaivos-metaforalleni uskollisena, ehkäpä enemmänkin turvallisen pimeään kolooni tunkeva neonvalo, joka tarjoaa ulospääsyä, muttei kerro minne. Epäuskoisena pelkäänkin blogosfäärin imaisevan minut johonkin suureen ilotulitukseen, jossa en enää edes näe omaa varjoani. Uskallan nyt siis kohdata tämänkin teknovoodoon, tökätä hakullani valokatkaisijaa ja jakaa takeltelevat vertaukseni suuren ei-kenenkään kanssa.

Olen tarpeeksi vieraantunut sanallisen mahtini valosta ymmärtääkseni olla lupaamatta mitään teemaa tai kantavaa ajatusta. Katsotaan, mihin hakku kilkkaa ja raiteet johtavat. Tämä on syvältä.  

Tänään löysin vanhan kirjasuomen muistiinpanojen lomasta runon, jota en tietenkään muista kirjoittaneeni, koska se lukeutuu yhtä vankalta pohjalta suollettuihin teksetihin kuin kauppakuittitestamenttini: epätoivon ja pilkahtavan inspiraation ulos pakottama oksennus. Kirjoitin sille kuitenkin jatkoa. Saa nähdä, mitä poikii. Alan kuitenkin hahmottaa jonkinlaista kaarta, joka pyrkii piirtyä ympyräksi. Toivon kuitenkin eteenpäin johtavaa spiraalia, jonkinlaista vuoristorataa.